1800-luku
1900-luku
2000-luku
Teemat
Ota yhteyttä

Etelä-lempääläläinen saunaihminen
Tero Nieminen

 
Sisältökuvaukset

Tero Nieminen (1943-2021) oli saunan kantakävijä jo 1990-luvun alkupuolelta lähtien yli 25 vuoden ajan.  Tero oli aina paikalla.  Saunomisen lisäksi hän oli jäsenenä saunayhdistyksen hallituksessa, osallistui useimmille yhdistyksen saunareissuille ja usein autonkuljettajana sekä yleensä ottaen kaikin eri tavoin edesauttoi saunan toimintaa.
Ja ennen kaikkea Tero puhui. Jos Teron juttuja oli hiukan enemmän kuullut, hänen loppumaton tarinointinsa saattoi niiden kuulijalle luoda myös kokemuksen eksoottisesta fantasiasta, jossa totta ja tarua oli miltei mahdotonta erottaa toisistaan.
Tero oli sympaattinen mies, josta kaikki pitivät. Asiat tuntuivat saunalla olevan kohdallaan, kun Tero oli aina siellä. Tero analysoi kauniisti ja hienosti näillä tallenteilla, että "ihminen voidaan joko hyväksyä tai tätä voidaan hyljeksiä, ja ihminen kaipaa hyväksyntää". Hän kertoo, että Rajaportin saunayhteisössä hän kokee tulleensa hyväksytyksi ja huomioiduksi, ja että se on ollut hänelle merkitsevää.
Tero Nieminen keskustelee näillä äänitallenteilla "Viittä vaille viiden" paaria-luokan saunojien edus