1800-luku
1900-luku
2000-luku
Teemat

1940-lukuVideot

sisältökuvaukset

Saunakorttelilla koittaa Fannyn ja Toivon aika, joka on aluksi myös yleisten saunojen kulta-aikaa. Sauna toimii myös ilmahyökkäysten aikana pommisuojana.

Vuonna 1938 syntynyt ja siitä saakka saunalla kylpenyt vakiokävijä Pekka Tuominen muistelee 1940-luvun saunomista. Hän käy läpi toisten sota-ajan lapsien Maija Lehtosen ja Laila Mäkisen kanssa Pispalan ilmapiiriä pommitusten alaisena. Lehtonen ja Mäkinen kertovat myös mm. Pispalan ensimmäisestä Checker-taksista. Saunan naapuritalon nykyisin Puukkoniemen kauppatalona tunnetun rakennuksen 1940-luvun lapset muistelevat aikaansa Pispalassa.

Seela Sella esittää Rajaportin saunan 100-vuotisjuhlissa 2006 Irja Vilkman-Poutavaaran novellin "Pispalassakin saunottelemassa" 1948.

Tammerkoski-lehden jutuissa kylvetään Vuorikadun saunassa sekä kuullaan kaupungin aktiivisista toimista 40-luvulla saunaolojen parantamiseksi.

1
Fannyn ja Toivon aika
2
Pekka Tuominen muistelee
3
Sota-ajan lapset
4
Checker Pispalassa
5
Saunaan tultiin suojaan pommeilta
6
Pispalassakin saunottelemassa
7
Tammerkoski-lehden saunajutut