1800-luku
1900-luku
2000-luku
Teemat

1990Videot

sisältökuvaukset

Pohjoisesta kajahtaa: Pohjoisen väen videoilla "Niskavaaralta, Romppaiselta ja Sarkkiselta" saadaan saunalle tehdyn työn lisäksi kuulla aivan mahdottoman hauskoja juttuja ajoilta ennen yhdistystä ja sen toiminnan alkuajoilta sekä myös pohjoisesta.

Mertsi Tammisen dokumenttielokuvassa Rajaportin saunasta saunamiljöö on rosoinen, sauna sininen, aita laho ja alkuaikojen henkiinjäämiskamppailu vahvasti aistittavissa. Samana vuonna 1990 kuvatussa toisessa videossa silloisia saunanlämmittäjiä jututetaan.

Jo monien vuosien ajan saunan kalkitus on tehty oppilaitosten oppityönä, mutta vielä 1990 yhdistyksen omat "stahanovskilaiset työn sankarit" suorittivat muuttuen päivän edetessä kalkkilaivan kapteeneiksi.

Rajaportin saunalla moneen otteeseen toiminut ja työskennellyt neljännen polven helsinkiläinen Markku Murtomäki kokee sekä Helsingin että Pispala/Tampereen kotikaupungeikseen.

1
Kun Romppainen, Sarkkinen ja Niskavaara lähtivät etelään
2
Saunanlämmitystä vuonna 1990
3
Kalkitus on iloista puuhaa
4
Markku Murtomäen feiverit: Hernekeitto ja ohukaisia